Keskustelu taidemuseosta on psykedeelistä

Tänään 24.3.2017 Länsi-Savossa julkaistiin kipakka kirjoitukseni vastineena Raimo Heinäsen (ps.) kirjoitukseen. Muutenkin olin jo jonkun aikaa taidemuseo/siilokortteli -keskustelun tasosta ja suunnasta kiusaantuneena aikonut kirjoittaa aiheesta mutta Heinäsen kirjoitus taisi osua sen verran hyvin kiukkuhermoon että oma tuotokseni syntyi 20 minuutissa opehuoneen kahvipöydässä…

Ehkäpä tekstini ei ole se kaikkein analyyttisin mutta tulee se nyt ainakin suoraan sydämestä. Tällä hetkellä tietyt tahot, Heinänen (plus muutama muu) etunenässä, koittavat kalastella ääniä taidemuseon kustannuksella. Minusta se on lähinnä vastenmielistä. Toki ymmärrän ettei mielipiteeni asiasta taida olla tietyissä piireissä kovin suosittu mutta siitäpä minä vähät välitän! Olen valmis taistelemaan ja kaatumaan saappaat jalassa oikeaksi kokemieni asioiden puolesta. Mielestäni se on paljon suoraselkäisempää kuin poliittisten irtopinnojen napsiminen. Eipä minusta taida populististista helppoheikkiä saada. Sori siitä.

 


Tässä vielä kirjoitus kokonaisuudessaan:

Marskin perintö ei ole vaarassa (LS Lukijoilta 23.3.2017)

Raimo Heinänen (ps.) kirjoitti Länsi-Savossa (20.3.) Graniittitalosta ja harmitteli, ettei päätöstä taidemuseosta saatu tehtyä nykyisen valtuuston aikana. Lisäksi Heinänen syytti mm. vihreitä siitä, että Graniittitalo on otettu vaaliaseeksi.
Heinänen kuitenkin unohtaa että Graniittitalolla ovat vaalien alla ratsastaneet taidemuseorakentamisen vastustajat. Taidemuseo tosiaan on joutunut vaalien uhriksi, josta halutaan kerätä helppoja pikavoittoja vaalikentillä.
Ylipäätään keskustelu taidemuseosta on saanut psykedeelisiä mittakaavoja. Mannerheim-parkakin on jo vedetty mukaan, ja aivan vakavalla naamalla on väitetty, että Graniittitalon myynti jollain ihmeellisellä tavalla häpäisisi Marskin muistoa.
Jos monella tapaa ongelmallisen rakennuksen omistuksesta päätettäisiin luopua, voin henkilökohtaisesti luvata, että rakennus ei katoa Mikkelin katukuvasta vaan seistä jököttää paikallaan vastedeskin. Lisäksi rautatieaseman uusiokäyttö osoittaa, että vanhaa perintöä voidaan vaalia myös ennakkoluulottomalla ajattelulla.
Heinänen, kuten muutkin siilokorttelivaihtoehdon vastustajat, mielellään unohtavat taidemuseon tarpeet sekä tarpeen rakentaa elinvoimaa Mikkeliin. Siilokortteli on kirjaimellisesti kivenheiton päässä torista ja olisi kaikkien etu saada kurainen tontti tehokkaaseen ja järkevään käyttöön.
Heinänen myös väittää, että edustaa kannallaan kaikkia mikkeliläisiä ja että vaalikentillä ihmiset yhdessä rintamassa vastustaisivat taidemuseon sijoittamista siilokortteliin. Väite on epätosi ainakin vihreiden vaaliteltalla käymieni keskustelujen perusteella. Heinäsen kannattaisi muistaa, että yhtä lailla kuin valtuustossa, myös äänestäjien keskuudessa mielipiteet vaihtelevat. Heinäsen totuus ei ole ainoa totuus.

Mikko Siitonen
Kaupunginvaltuutettu (vihr.), kuntavaaliehdokas
Mikkeli

 

Mainokset

Vetovoimaa kulttuurista

Tänään 18.10. Kaupunkilehdessä julkaistiin mielipidekirjoitukseni. Laitetaan se siis tännekin. Talousarviokeskustelusta, johon tekstissä viittaan, löytyy blogikirjoitus tästä linkistä.

Vaalityötä tehdessä tapaa myös vapaa-ajan asukkaita. Olen tavannut kysyä heiltä, ovatko he ajatelleet muuttavansa pysyvästi tänne. Monet eivät edes harkitsisi. Syykin on monella selvä: kaivataan kulttuurielämää ja sitä ei Mikkelin seudulta riittävästi löydy. Ja tosiaan, vaikka meillä onkin täällä monta tasokasta kulttuurilaitosta ja museota, niin elävään kaupunkikuvaan kuuluva ruohonjuuritasolta lähtevä kulttuuri on ahtaalla.

Olin itse vuosia mukana Mikkelin musiikkiklubin toiminnassa. Musiikkiklubissa halusimme puhaltaa omalta osaltamme henkeä kaupunkiin ja järjestimme usean vuoden ajan kaupungin keskustassa alkoholitonta ilmaiskonserttia. Mikkelin kaupungin toiminta-avustus oli kuitenkin todella pieni ja tiedän, että monet kulttuuriyhdistykset kamppailevat saman ongelman kanssa.

Oma lukunsa kulttuuriyhdistysten rinnalla ovat monet kyläseurat ja kaupunginosayhdistykset, jotka tekevät arvokasta työtä yhteisöllisyyden eteen ja täydentävät kunnallisia palveluita, varsinkin kun kyliltä palvelut ovat kadonneet. Erinomaisia esimerkkejä löytyy vaikkapa Vitsiälästä tai Ihastjärveltä.

Yhdistykset puhaltavat eloa kaupunkiin ja antavat aktiivitoimijoilleen mielekkään, koko yhteisöä hyödyttävän tavan harrastaa. Yhdistysten toiminnan myötä kaupunkikuva elävöityy ja viihtyvyys kasvaa. On jopa olemassa tutkimustietoa, että yhdistystoimintaan osallistumisella on positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin.

Teinkin Ristiinan valtuuston tämän vuoden budjetin käsittelyssä esityksen että kyläseurojen toiminta-avustukset kaksinkertaistettaisiin. Esitykseni kustannusvaikutus olisi ollut pieni mutta sen symboliarvo olisi ollut suuri. Harmi etten saanut muita puolueita mukaan.

On nimittäin niin, että vetovoimaisuus on muutakin kuin ostoskeskuksia ja rantarakentamista. Me tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja kulttuuria, vaikka ja juuri siksi koska taloudessa on edessä tiukkoja vuosia. Haluaisinkin haastaa sekä tulevat kaupunginvaltuutetut että paikalliset yrittäjät mukaan tukemaan ruohonjuuritasolta toimintaa, sillä monipuolinen yhdistystoiminta ja kulttuuritarjonta hyödyttää meitä kaikkia.

Postmoderni päivänavaus

Minulla oli eilen töissä päivänavausvuoro, jonka olinkin sitten onnistuneesti jo ehtinyt unohtaa. Minulle on aina ollut kunnia-asia kirjoittaa päivänavaukset itse, enkä ole turvautunut valmiisiin teksteihin. Minulle on kehittynyt tietty tyyli näihin, ja aiheet on vaihdelleet vaikka mistä vaikka mihin. Joka tapauksessa, raapustin häteisesti aamulla tekstin kasaan aikamoisella tajunnanvirtatekniikalla…

Huomenta kullannuput, ja kaikki oppilaat myös!
Tämä aamunavaus käsittelee postmodernia taidetta.
Postmodernismi on taiteellinen, filosofinen ja kulttuurinen virtaus ja ajattelutapa, joka syntyi modernismin jälkeen. Post on latinaa ja tarkoittaa ”jonkin jälkeen” tai ”jotakin seuraavaa”. Post on myös islantilaisen Björk –nimisen artistin toinen albumi, joka muuten – luvalla sanoen – on postmodernistinen ja post-rock-henkinen. 

Postmodernismi syntyi reaktiona tai jatkumoksi modernismille. Moderni puolestaan tarkoittaa ”nykyaikaista” tai ”uutta”. Postmoderni on siis jotakin joka on uutta ja nykyaikaista seuraavaa. Tiesitkö muuten, että postmodernistisia ihmisiä kutsutaan postmodernisteiksi.

Modernismi on siis taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, ja sehän tarkoittaa sitä, että myös postmodernismi on taiteen suuntaus.

Modernismi tyylisuuntana syntyi teollisen vallankumouksen sivutuotteena ja uskoi kehitykseen sekä ihmisen ja teknologian mahdollisuuksiin. Modernisteille tieteellinen totuus oli puolueetonta, ja kaikille ihmisille samaa. Modernismin suuntauksia olivat muun muassa ekspressionismi, minimalismi, dada. Tunnettuja modernisteja ovat kuvataiteissa vaikkapa Vincent van Gogh – se tyyppi joka leikkasi itseltään korvan irti – tai kirjallisuudessa James Joyce, jonka tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettu Odysseus saa useimmat huokaisemaan helpotuksesta postmodernin edessä.

Postmodernismi halusi kyseenalaistaa tämänkaltaista maailmankuvaa ja näin syntynyttä uudenlaista kulttuuria. Samoin se halusi kyseenalaistaa yhtenäiskulttuurin. Yhtänäiskulttuuri tarkoittaa sitä, että jokainen uskoo samaan jumalaan, jokaisella on suurin piirtein sama aatemaailma, jokainen omaa samat arvot, kaikki jakavat samat kauneuden käsitteet ja samanlaisen tavan elää.  Tämän voisi tiivistää vaikka näin: Siinä missä modernismi kysyi ”Mitä tapahtuu todella?” kysyy postmodernismi ”Mitä tapahtuu todelle?” Otetaanpa uudestaan: Siinä missä modernismi kysyi ”Mitä tapahtuu todella?” kysyy postmodernismi ”Mitä tapahtuu todelle?”

Postmodernismi on hyvin laaja käsite. Maallikot, joka tarkoittaa siis ei-asiantuntijaa tai ei-ammattilaista, liittävät sen usein nykytaiteeseen – siihen mitä löytyy vaikkapa nykytaiteen museosta Kiasmasta. Se tosiaan voi olla sitä, mutta ei välttämättä. Jonkun mielestä mikkeliläiseen liikenneympyrään pystytetty renkula on postmodernia taidetta. Ei se kyllä varmaan sitä ole vaan pikemminkin modernia taidetta.

Joukossamme on ihmisiä, joiden mielestä nykytaide kaikkine kummallisuuksineen ja ei-esittävyyksineen on turhaa. Ainoastaan taide, joka on selkeää ja esittävää on kaunista, eli esteettistä. He ovat väärässä. Ilman postmodernia moni hieno asia olisi jäänyt syntymättä. Aamunavauksen lopuksi soitan hieman postmodernia rockmusiikkia eräältä rockhistorian hienoimmista yhtyeistä, jonka ura on ollut – varsinkin alkuaikoinaan – hyvinkin postmoderni. Seuraava kapple kertoo ehkä enimmäkseen keskitysleireistä.

Postmodernia viikonloppua kaikille, hellanteltut!


(Soitin musiikkina Manic Street Preachersin Mausoleumin, jonka voit kuunnella tästä.)