Pyysin näin vaalien alla muutamilta mikkeliläiseltä, jotka ovat minulle eri yhteyksistä tuttuja ja joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä, kirjoittamaan lyhyen luonnehdinnan ja suosituksen minusta. Tässäpä nämä sensuroimattomina ja editoimattomina nyt teidänkin nähtäväksi. Näistä sanoista vallan häkeltyy…

Olen oppinut tuntemaan Mikon rehellisenä ja vilpittömänä ihmisenä, mikä ei ole politiikassa aina itsestään selvää. Hän perehtyy asioihin huolella ja ilmaisee mielipiteensä kiertelemättä. Lisäksi hän on ryhmässä solidaarinen ja muutenkin hieno ihminen. Suosittelen.
— Rauni Berndt, kaupunginvaltuutettu, Haukivuori
En ole sitonut itseäni politiikkaan mitenkään, mutta kuntapolitiikka toki kiinnostaa. Siellä Mikkelin torin laidalla päätetään kohta uusin voimin perheeni hyvinvointiin, työhöni ja talouteeni liittyviä asioita. Aion äänestää valtuustoon sellaista ihmistä, joka uskaltaa avata suunsa kuvia kumartelematta. Ihmistä, jolla on näkemystä yli valtuustokausien. Ihmistä, joka tietää, että lapsiin, nuoriin ja koulutukseen on satsattava. Ihmistä, joka osaa esittää ne todelliset kaupungin vetovoimatekijät ja on myös valmis tekemään töitä niiden eteen. Semmoinen ihminen on Siitosen Mikko. Arvostan Mikon rohkeutta ja päättäväisyyttä lähteä mukaan pyrkimään toiselle valtuustokaudelle. Olen iloinen, että häneltä löytyy edelleen vahvaa paloa ja itseluottamusta yhteisen hyvän tekemiseen.
— Pete Pulkkinen, luokanopettaja, Mikkeli

Politiikka parhaimmillaan rakentaa hyvinvointia. Mikko ymmärtää taiteen ja kulttuurin merkityksen osana hyvinvointia. Kulttuuri on osa arkea, se antaa juuret mutta ennen kaikkea siivet. Opettajana ja perheenisänä Mikolla on näköalapaikka ja mahdollisuus vaikuttaa arjen politiikkaan.
— Kirsimaria E. Törönen-Ripatti, Kuvataiteilija, tuottaja, Mikkeli
Olen oppinut tuntemaan Mikon jo Ristiinan vihreiden ajoilta. Erityisesti kuntatalouden ja sivistystoimen asioissa Mikolla on vahvaa näkemystä. Mielestäni on tärkeää että ristiinalaisia löytyy valtuustosta tulevallakin kaudella. Mikko pitää ristiinalaisten puolta mutta katsoo Mikkeliä myös kokonaisuutena.
— Jukka Kuusela, insinööri, Ristiina

Mikko on toiminut valtuustossa sitkeästi lasten ja nuorten puolesta. Hän ymmärtää sivistyksen ja koulutuksen merkityksen maallemme ja sen kansalaisille – niin menneisyydessä, nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa. Hän näkee koko elämän kirjon peruskoulussa, myös ne päättäjien tekemien valintojen vaikutukset. Mikko itse elää niin kuin opettaa!
— Jenni Heikkinen, ranskan ja englannin lehtori, kahden koululaisen äiti, Mikkeli